keskiviikko 17. elokuuta 2011

Voimautuksen tulevaisuus

Hyvät blogini lukijat. Siirryn tänä syksynä (1.9. alkaen) opettajaksi kansainväliseen kouluun Hong Kongiin. Suunnittelen jatkavani pedagogisen blogin kirjoittamista mutta englanninkielellä. En ole vielä päättänyt jatkuuko blogini tässä samaisessa osoitteessa vai perustanko uuden blogin.

Suomalaisen lukijan kannalta blogini relevanssi saattaa vähentyä, sillä suomalaisen lukion toimintaympäristö ei ole enää huomioni kohteena. Yleinen tavoitteeni on kuitenkin sama kuin aikaisemminkin: yritän löytää menetelmiä tai pikemmin "pyrin rakentamaan ympäristöjä", joissa oppilaat oppivat toisiltaan ja opettavat toisiaan. Pidän metaforasta "kurssi on yritys, jonka tuloksen saavuttamiseen kaikki osallistuvat ja jonka tuloksen kaikki jakavat". Sosiaalinen media on tässä toiminnassa tärkeässä roolissa.

Kiinnostuneille tiedoksi, että Hong Kongissa opetan aluksi Theory of Knowledge oppiainetta IB Diploma programmissa sekä ICT:tä yläasteella. Ensi vuonna toivottavasti myös IB filosofiaa. En tiedä palaanko Suomeen - paitsi tietysti kesäisin. Koulu on nimeltään Po Leung Kuk Choi Kai Yau School, joka aloittaa IB DP:n tänä syksynä.

Antoisaa lukuvuoden alkua kaikille lukijoilleni!

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Lukio-opiskelijan profiili -kysely ja vertaisarviointilomake lisätty malligalleriaan

Olen lisännyt lukio-opiskelija profiili -kyselyn ja filosofiaan ja elämänkatsomustietoon sopivan vertaisarviointilomakkeen google docsin malligalleriaan. Ne ovat nyt vapaasti käytettävissä ja muokattavissa.

Mene vain google docsiin

https://docs.google.com/templates?q=&sort=hottest&view=public

ja hae hakusanoilla "profiili" ja "vertaisarviointilomake".

Vertaisarviointilomakkeen kriteerien perusteista löydät lisää tietoa tästä. Kriteerit taulukossa löytyvät tästä.

Osana tavoitteen asettelun ja taitotavoitteiden korostusta olen teettänyt profiilikyselyn monilla kursseillani. Mielestäni nämä korostukset yhdessä yhteisöllisen oppimisen ja tutkivan oppimisen menetelmien kanssa ovat parantaneet opiskelukulttuuria huomattavasti. Peliteoreettisesta näkökulmasta tavoitteena on ollut luoda sellainen tilanne, missä yhteinen etu on oma etu. Jos näitä asioita - aineeseen soveltaen - korostetaan johdonmukaisesti kaikissa oppiaineissa, niin teho on varmasti vielä suurempi.

Profiilikysely ei kuitenkaan yksistään riitä. Yksi ajatus, joka on pyörinyt mielessäni, on sellainen, että kullekin lukion vuositasolle täytyy määritellä tietyt taitotavoitteet. Niiden määrittelemiseksi lukio-opettajien pitää pohtia huolellisesti yhdessä, millaisia taitoja, asenteita ja valmiuksia kunkin vuositason opiskelijalla pitäisi lukuvuoden päättyessä olla.

Lukio-opiskelijan profiili liittyy tähän kokonaisuuteen. Ehkä se kuvaa parhaiten lopputulosta, kolmannen vuoden opiskelijaa. Siksi saattaa olla vähän "julmaa" laittaa ensimmäisen vuoden opiskelijaa tekemään tätä kyselyä, varsinkin lukuvuoden aluksi. Jos hän on rehellinen, hän joutuu antamaan itselle hyvin heikkoja "arvosanoja". Tarkoitus ei ole kuitenkaan lannistaa, vaan innostaa. On myös suuri vaara, ettei hän ymmärrä omakohtaisesti, mitä tarkoittaa "tutkiva opiskelija".

Ensimmäisen vuoden opiskelijaa tulisi mielestäni haastaa asettamaan tavoitteita opiskelulleen. On myös esiteltävä koulun tärkeänä pitämiä tavoitteita, asenteita ja valmiuksia - jotka voivat olla paljolti niitä samoja, mitä lukio-opiskelijan profiilissakin on, ja pyytää oppilaita miettimään, millainen opiskelu, toiminta ja harjoittelu voisi niitä edistää.

Kolmas väline tavoitteidemme edistämiseen olisi se, että kaikkien aineiden kurssien arvosanoihin sisältyvät taidot kuvattaisiin sanallisesti. (Joissakin aineissa voi myös riittää se, että kuvataan yleinen 10-taitotaso, 9-taitotaso jne.) Oppilaathan yleensä haluavat saada mieluummin hyviä numeroita kuin huonoja numeroita, mutta nykyään monet oppilaat eivät tajua eivätkä ole edes kiinnostuneita siitä, millaisia taitoja näiden numerojen saaminen edellyttää/kuvaa. Tämän miettiminen olisi myös hyvä pedagoginen harjoitus kaikille opettajille. Samalla se auttaisi luomaan sitä kieltä, jonka avullla voimme puhua oppimisen haasteista yli oppiainerajojen. Tämä on iso homma, joka ei taatusti tule tehdyksi, ellei rehtori sitä tehtäväksi määrää. Uskon, että tähän kannattaisi satsata.

Neljäntenä asiana pitäisi mielestäni harkita sitä, että jokaiselta oppilaalta vaadittaisiin esimerkiksi osana oppilaan ohjausta sekä ro-tunteja pitämään blogia, jossa oppilaan reflektoi oppimistaan, tavoitteitaan ja arvioi omaa edistymistään. Tästä blogista tulisi myös arvosana.

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Yksi keino opiskelukulttuurin edistämiseen: ryhmätyö ryhmätyön eduista ja haasteista

Yhtenä kokeen osana elämänkatsomustiedon kurssilla oli laatia ja pitää ryhmänä esitelmä ryhmätyön eduista ja ongelmista. Esitelmä valmistettiin satunnaisesti muodostetuissa ryhmissä.  Aikaa oli tarkoituksellisen rajoitetutusti.

Porukkaan tuli vauhtia. Ryhmät järjestäytyivät tomerasti, monet tekivät varsin hyvin toimivan työnjaon, loivat ryhmälleen google docsissa jaetut esitelmät ja pitivät luokan edessä varsin hyviä esitelmiä aiheesta rohkeasti esiintyen. Aikaa tähän käytettiin vähän yli tunti, esityksineen.

Jaan tämän idean, koska muutkin haluavat ehkä soveltaa sitä muissa aineissa. Itse ainakin otan tämän vakiotyökalujeni joukkoon. Esim. englannin kielessä arvosteltava voitaisiin tuottaa ryhmässä esitelmä aiheesta "What challenges there are in learning to speak publicly in one's second language and how could we overcome those problems together?" jne.

Taustalla ryhmätyöskentelyn korostamisessa on myös havainto, jonka tein, kun pyysin oppilaita haastattelemaan vanhempiaan aiheesta "kolme tärkeintä taitoa työelämässä". Tein tämän kyselyn noin sadalle oppilaalle ja ylivoimaisena ykkösenä tuloksissa esiintyy YHTEISTYÖTAIDOT, toiseksi useimmin esiintyy KOMMUNIKOINTITAIDOT, mikä lienee pitkälti sama asia. On syytä miettiä edistääkö perinteinen koe näitä tärkemmiksi katsottuja taitoja. Perinteisessä kokeessahan oppilasta kielletään ja estetään kommunikoimasta ja tekemästä yhteistyötä kenenkään kanssa tai käyttämästä mitään lähteitä. Työelämässä ja muussa elämässä ei tehdä niin koskaan. Silti tämä käytäntö on suorastaan opiskelun symboli.

Kyseenalaistan tällaisen kokeen arvon ja väitän, ettei se kehitä niitä taitoja, joita arvostamme ja tarvitsemme. Väitän myös, että sen suosio johtuu pikemminkin perinteestä kuin tarkoituksenmukaisuudesta. Onko meillä opettajina rohkeutta miettiä, mitä meidän tulisi tavoitella sekä älyä ja luovuutta löytää tarkoituksenmukaisia ratkaisuja koekäytäntöjen uudistamiseen niin, että se valmentaisi muun muassa yhteistyötaitoja ja kommunikointitaitoja? Mitä muita taitoja pitäisi vahvistaa, siitä enemmän toisella kertaa, mutta tärkeitä ovat ainakin lukio-opiskelijan profiilissa mainitut taidot.

Kysyin oppilailta, saanko jakaa esitykset muiden kanssa. He suostuivat. Pyysin heitä poistamaan sukunimensä esityksistä ja niin he ovat nähdäkseni tehneetkin.

(Osa linkeistä on valitettavasti kehällisiä niin että johtavat samaiseen dokumenttiin, mikä ei ole kovin tarkoituksenmukaista ;-)

https://docs.google.com/document/d/1GuyhRmAn_i7siEca4VXMnYAg_1VtVoqKXa4-FZvg_L0/edit?hl=fi


tiistai 5. huhtikuuta 2011

Google docs asiakirja apuna sisältöjen, taitojen ja tavoitteiden hallinnassa

Lukion elämänkatsomustiedon ensimmäisellä kurssilla käytimme google docs asiakirjaa kokonaiskuvan rakentamiseen kurssista sekä yleiseen projektin hallintaan. Lopputulos on oppilaiden ja opettajan yhteistyön tulos.

Jaetut dokumentit antavat oppilaille mahdollisuuden hyötyä toistensa työstä. Hyvin yksinkertaista mutta tehokasta.

https://docs.google.com/document/d/1bXVzDh_iE0oPAVL3pHy8VaMeGBEBa7riYlJ59Mr-xcI/edit?hl=fi

Lukio-opiskelijan profiili - kyselyn tulokset

Alla tiivistelmä Tikkurilan lukion ET1 kurssin oppilaiden vastauksista lukio-opiskelijan profiili-kyselyyn. Ensimmäinen havaintoni tuloksista on se, että oppilaat pitävät profiilissa mainittuja ominaisuuksia tärkeinä. Mitä muita havaintoja tästä voi tehdä? Kommentteja?

Huom! Valitettavasti pylväskuvaimet eivät näy joissakin selaimissa. Linkki itse kyselyyn (johon voi jopa vastata, mutta vastauksia ei enää huomioida.)

Nimesi
ET1 kurssin oppilaat/Tikkurilan lukio/2011 (Nimet poistettu)
Kuinka tärkeänä pidät ominaisuutta TUTKIVA?
En lainkaan tärkeänäErittäin tärkenä
1 -
En lainkaan tärkeänä
00%
200%
3312%
41144%
5 -
Erittäin tärkenä
1144%
Kuinka hyvin tämä kuvaus TUTKIVASTA oppilaasta kuvaa sinua?
Ei lainkaanErittäin hyvin
1 -
Ei lainkaan
00%
214%
31456%
4728%
5 -
Erittäin hyvin
312%
Kuinka tärkeänä pidät ominaisuutta TIETÄVÄINEN?
En lainkaan tärkeänäErittäin tärkenä
1 -
En lainkaan tärkeänä
00%
214%
3416%
41352%
5 -
Erittäin tärkenä
728%
Kuinka hyvin kuvaus TIETÄVÄISESTÄ OPPILAASTA kuvaa sinua?
Erittäin huonostiErittäin hyvin
1 -
Erittäin huonosti
28%
228%
31144%
4936%
5 -
Erittäin hyvin
14%
Kuinka tärkeänä pidät ominaisuutta AJATTELIJA?
En lainkaan tärkeänäErittäin tärkenä
1 -
En lainkaan tärkeänä
00%
200%
328%
41352%
5 -
Erittäin tärkenä
1040%
Kuinka hyvin kuvaus AJATTELEVASTA oppilaasta kuvaa sinua?
Erittäin huonostiErittäin hyvin
1 -
Erittäin huonosti
14%
2312%
3728%
41248%
5 -
Erittäin hyvin
28%
Kuinka tärkeänä pidät ominaisuutta KOMMUNIKOIJA?
En lainkaan tärkeänäErittäin tärkenä
1 -
En lainkaan tärkeänä
00%
200%
3416%
4832%
5 -
Erittäin tärkenä
1352%
Kuinka hyvin KOMMINIKOIVAN OPPILAAN kuvaus kuvaa sinua?
Ei lainkaanErittäin hyvin
1 -
Ei lainkaan
00%
2832%
3416%
4728%
5 -
Erittäin hyvin
624%
Kuinka tärkeänä pidät ominaisuutta PERIAATTEELLINEN?
En lainkaan tärkeänäErittäin tärkenä
1 -
En lainkaan tärkeänä
28%
200%
3416%
41144%
5 -
Erittäin tärkenä
832%
Kuinka hyvin kuvaus PERIAATTELISESTA oppilaasta kuvaa sinua?
Erittäin huonostiErittäin hyvin
1 -
Erittäin huonosti
00%
2416%
3936%
4728%
5 -
Erittäin hyvin
520%
Kuinka tärkeänä pidät ominaisuutta AVOIMUUS?
En lainkaan tärkeänäErittäin tärkenä
1 -
En lainkaan tärkeänä
00%
200%
3520%
41248%
5 -
Erittäin tärkenä
832%
Kuinka hyvin AVOIMEN oppilaan kuvaus kuvaa sinua?
Erittäin huonostiErittäin hyvin
1 -
Erittäin huonosti
00%
214%
3832%
41248%
5 -
Erittäin hyvin
416%
Kuinka tärkeänä pidät ominaisuutta VÄLITTÄVÄ?
En lainkaan tärkeänäErittäin tärkenä
1 -
En lainkaan tärkeänä
00%
214%
3624%
41248%
5 -
Erittäin tärkenä
624%
Kuinka hyvin VÄLITTÄVÄN oppilaan kuvaus kuvaa sinua?
Erittäin huonostiErittäin hyvin
1 -
Erittäin huonosti
00%
2312%
3832%
4832%
5 -
Erittäin hyvin
624%
Kuinka tärkeänä pidät ominaisuutta RISKIN OTTAJA?
En lainkaan tärkeänäErittäin tärkenä
1 -
En lainkaan tärkeänä
00%
228%
3728%
41144%
5 -
Erittäin tärkenä
520%
Kuinka hyvin kuvaus RISKEJÄ OTTAVASTA oppilaasta kuvaa sinua?
Erittäin huonostiErittäin hyvin
1 -
Erittäin huonosti
416%
2728%
3416%
41040%
5 -
Erittäin hyvin
00%
Kuinka tärkeänä pidät ominaisuutta TASAPAINOINEN?
En lainkaan tärkeänäErittäin tärkenä
1 -
En lainkaan tärkeänä
00%
214%
3416%
41040%
5 -
Erittäin tärkenä
1040%
Kuinka hyvin kuvaus TASAPAINOISESTA oppilaasta kuvaa sinua?
Erittäin huonostiErittäin hyvin
1 -
Erittäin huonosti
00%
2728%
3832%
4832%
5 -
Erittäin hyvin
28%
Kuinka tärkeänä pidät ominaisuutta POHTIVA?
En lainkaan tärkeänäErittäin tärkenä
1 -
En lainkaan tärkeänä
00%
200%
3624%
4832%
5 -
Erittäin tärkenä
1144%
Kuinka hyvin kuvaus POHTIVASTA oppilaasta kuvaa sinua?
Erittäin huonostiErittäin hyvin
1 -
Erittäin huonosti
00%
214%
31248%
41040%
5 -
Erittäin hyvin
28%
Kuinka tärkeänä pidät ominaisuutta VERKOSTOITUNUT?
En lainkaan tärkeänäErittäin tärkeänä
1 -
En lainkaan tärkeänä
28%
2312%
3416%
41144%
5 -
Erittäin tärkeänä
520%
Kuinka hyvin kuvaus VERKOSTOITUNEESTA oppilaasta kuvaa sinua?
Erittäin huonostiErittäin hyvin
1 -
Erittäin huonosti
312%
2936%
3520%
4312%
5 -
Erittäin hyvin
520%
Kuinka tärkeänä pidät ominaisuutta SISÄLLÖN TUOTTAJA?
En lainkaan tärkeänäErittäin tärkeänä
1 -
En lainkaan tärkeänä
00%
2312%
3832%
4832%
5 -
Erittäin tärkeänä
624%
Kuinka hyvin kuvaus SISÄLTÖJÄ TUOTTAVASTA oppilaasta kuvaa sinua?
Erittäin huonostiErittäin hyvin
1 -
Erittäin huonosti
416%
2728%
3832%
4624%
5 -
Erittäin hyvin
00%
Kuinka tärkeänä pidät ominaisuutta EPÄVARMUUTTA SIETÄVÄ?
En lainkaan tärkeänäErittäin tärkeänä
1 -
En lainkaan tärkeänä
14%
200%
328%
41768%
5 -
Erittäin tärkeänä
520%
Kuinka hyvin kuvaus EPÄVARMUUTTA SIETÄVÄSTÄ oppilaasta kuvaa sinua?
Erittäin huonostiErittäin hyvin
1 -
Erittäin huonosti
312%
2416%
3728%
4936%
5 -
Erittäin hyvin
28%
Päivittäisten vastausten määrä

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Kysely: Lukio-opiskelijan profiili

Tein lukio-opiskelijan profiilin pohjalta kyselyn elämänkatsomustiedon 1 kurssin opiskelijoille. Raportoin aikanaan kyselyn tuloksista (kertomatta vastaajien nimiä) ja jaan kanssanne kyselyn mallina google docsissa, niin että voitte käyttää, muokata ja parantaa sitä. 

Linkki kyselyyn: http://et1tilu2011.blogspot.com/

Tein jo tänään tämän kyselyn filosofian johdantokurssin opiskelijoille. Tulokset olivat aika mielenkiintoista. Tiettyjen teknisten ongelmien ja lomakkeessa olleiden virheiden vuoksi en julkaise sen tuloksia.

Kyselyn tarkoituksena on ohjata opiskelijaa ajattelemaan tiettyjä tärkeitä ominaisuuksia. Pidemmällä tähtäyksellä tavoitteenani on kehittää kyselyiden ja kokeiden ketju, joiden avulla oppilas pystyisi asettamaan paremmin tavoitteita sekä hahmottamaan ja seuraamaan edistymistään kaikkien aineiden kurssien tuloksena.

Tässä vaiheessa en ole vielä ottanut huomioon Marjan esittämiä parannusehdotuksia. Ne näkyvät jossain muodossa seuraavassa editiossa.

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Lukio-opiskelijan profiili


IBO on muotoillut IB opiskelijan profiilin. Käänsin sen suomeksi (joskus käytävän) keskustelun virikkeeksi: millaisia opiskelijoita haluamme lukion kasvattavan? Miten toimintamme auttaa heitä tulemaan sellaisiksi?

Tämän hetkisessä tilanteessa suomalaisen lukion opiskelijan profiilin muotoilemisessa pitäisi ottaa huomioon muun muassa lukion opetussuunnitelma,  lukiotyöryhmän toimenpide-ehdotukset, mahdollisesti julkaissut kaupungin omat arvot, sekä opettajakunnan ja oppilaskunnan ajatukset, ideat ja toiveet. Sivumennen on valittaen todettava, että lukiotyöryhmän paneutunminen lukiokoulutuksen tavoitteisiin on kovin puutteellista. Ehkäpä he eivät katsoneet tavoitteen asettelua oleelliseksi asiaksi. Raportissa tyydytään puolihuolimattomasti viittaamaan eurooppalaisen viitekehyksen "teemoihin", joita ovat kriittinen ajattelu, luovuus, aloitteellisuus, ongelmanratkaisu,  riskinarviointi, päätöksenteko, tunteiden rakentava hallinta. Mutta joskus toiste enemmän tästä asiasta...

Oman kokemukseni pohjalta sanoisin, että lukio-opiskelijat eivät ole useinkaan omaksuneet opiskelun kulttuuria eli eivät arvosta oppimista eivätkä tavoittele olennaisia tietoja, taitoja ja asenteita. Vaikuttaa siltä kuin moni heistä ei tietäisi, miksi on tullut lukioon eli heidän oma elämäntilanteensa on heille vieras... Tilanne ei ole kadehdittava. Miten opiskelun kulttuurin ja opiskelun arvostuksen voisi synnyttää suomalaisessa lukiossa? Ehkä opiskelijan profiili voisi osaltaan olla ohjaamassa sitä kohti. Opiskelijan profiilin tavoitteiden, arvojen, asenteiden, valmiuksien ja asenteiden tulisi tietysti tulla esiin monissa tilanteissa ja kaikissa eri oppiaineissa.
Lukion opiskelijan profiili (käännös IB learner profiilista)

         Tutkivia He kehittävät luonnollista uteliaisuuttaan. He hankkivat taitoja, joita tarvitaan tutkimisessa ja itsenäisessä oppimisessa. He pitävät oppimisesta ja halu oppimiseen säilyy heissä koko elämän ajan.
         Tietäväisiä He pohtivat käsitteitä, ideoita ja asioita, joilla on paikallista ja maailmanlaajuista merkitystä. Niin tehdessään he oppivat syvällistä tietoa ja kehittävät ymmärrystään kaikissa erilaisissa oppiaineissaan.
         Ajattelijoita He ovat aloitteellisia käyttäessään ajattelun taitoja kriittisesti ja luovasti. He kehittävät uusia lähestysmistapoja monimutkaisiin ongelmiin ja tekevät hyvin perusteluja, eettisesti kestäviä päätöksiä.
         Kommunikoijia He ilmaisevat ajatuksensa rohkeasti ja luovasti useammalla kuin yhdellä kielellä erilaisissa kommunikaatimuodoissa ja -tilanteissa. He työskentelevät tehokkaasti ja mielellään toisten kanssa.
         Periaatteellisia He ovat rehellisiä, heillä on vahva oikeudenmukaisuuden tunto, he kunnioittavat ihmisiä, ryhmiä ja yhteisöjä. He ottavat vastuun teoistaan ja niiden seurauksista.
         Avoimia He ymmärtävät ja arvostavat omaa kulttuuriaan ja henkilökohtaista historiaansa, suhtautuvat avoimesti ja arvostavat muiden kulttuurien ja perinteiden arvoihin, tapoihin ja näkökulmiin. He osaavat tarkastella ja arvioida asioita monista eri näkökulmista ja haluavat kasvaa kokemusten kautta.
         Välittäviä He ovat empaattisia ja kunnioittavia muiden tarpeita ja tunteita kohtaan. Heillä on halu saada aikaan jotakin positiivista ja merkittävää toisten elämässä. He ovat sitoutuneita ympäristön hyvinvoinnin vaalimiseen ja parantamiseen.
         Riskin ottajia He lähestyvät uusia tilanteita rohkeasti. He kykenevät sietämään epävarmuutta. He uskaltavat kokeilla uusia rooleja, ideoita ja lähestymistapoja. He ovat rohkeita ja uskaltavat puolustaa näkemyksiään.
         Tasapainoisia He ymmärtävät älyllisen, fyysisen ja emotionaalisen tasapainon merkityksen oman ja muiden hyvinvoinnin kannalta.
         Pohtivia He pohtivat omaa oppimistaan ja kokemuksiaan. He osaavat arvioida vahvuuksiaan ja heikkouksiaan ja käyttävät tätä ymmärrystä oman kehityksensä ohjaamisessa.
 

Lisäyksiä
Edellä mainitut taidot ja valmiudet on tarkoitettu ohjaamaan ja inspiroimaan ajattelua kaikissa IB kouluissa, jotka sijaitsevat eri puolilla maailmaa. Yksittäinen - esimerkiksi etuoikeutetussa hyvinvointivaltiossa sijaisteva - koulu voi tietysti olla tavoitteissaan paljon konkreettisempi ja kunnianhimoisempikin. Näissä merkeissä rupesin miettimään erilaisia taitoja, ominaisuuksia ja valmiuksia, joita haluamme oppilaidemme oppivan lukiossa.
  • Verkostuneita He ymmärtävät verkostuneisuuden merkityksen ja osaavat käyttää tehokkaasti niitä hyväkseen ja kykenevät myös tuottamaan niihin arvokasta sisältöä. He hallitsevat sulavasti monia informaatiotekniikan välineitä ja kykenevät käyttämään niitä ajattelunsa apuna ja tietoisuutensa jatkeena. He osaavat blogata, perustaa ryhmiä ja verkostoja, käsitellä kuvia, upottaa kuvia ja videoita tekstiin. 
  • Sisällön tuottajia He ymmärtävät huomioidensa ja havaintojensa arvon ja osaavat ja uskaltavat jakaa niitä muiden kanssa erilaisissa medioissa.
  • Tiedon rakentajia He osaavat hakea tietoa internetistä tarkoituksenmukaisesti ja luovasti tehdessään tehtäviä, osallistuessaan erilaisiin projekteihin ja vastatessaan kysymyksiin.  
  • Epävarmuutta sietäviä He sietävät tilanteita, joissa ei ole selvää, mitä heiltä odotetaan ja osaavat edetä kohti ratkaisua vaihe vaiheelta (ikään kuin edeten haparoiden pimeästä kohti valoa).
Profiilia voisi käyttää hyväkseen esimerkiksi itsearvioinnin pohjana oppilaan ohjauksessa tai melkein missä tahansa oppiaineessa. Teen jossain vaiheessa google docsin avulla lomakekyselyn ja jaan sen kanssanne. Kysymykset voisivat olla esim. muotoa: kuinka tärkeänä pidät ominaisuutta...(tutkivuus jne.)? Kuinka kehittynyt olet mielestäsi tämän ominaisuuden suhteen?

Lisäksi voitaisiin tehdä kysely opettajille, jossa kyseltäisiin esim. seuraavia asioita: Missä määrin oppiaineesi mielestäsi kehittää oppilaissa ominaisuutta tutkivuus? jne.